Aasialaisperäinen merina-heimo sai vallan suuressa osassa saarta ja sopi vaikutustaan alueella kasvattaneen Ison-Britannian kanssa orjakaupan poistosta 1817, mikä vaikutti suuresti saaren talouteen.
1800-luvun alussa lähetyssaarnaajat loivat latinalaiseen kirjaimistoon perustuvan malagassin kirjakielen.
Kristinuskon harjoittaminen kiellettiin vuonna 1835.
Britannia ja Ranska julistivat Madagaskarin kauppasaartoon ja pommittivat vuonna 1845 Toamasinan satamaa.
Pääministeri Rainilaiarivonyn johtama hallitus kehitti maan hallintoa ja loi talonpojista uuden etuoikeutetun palvelussäädyn. Orjuutta rajoitettiin ja ulkomaankauppaa kehitettiin. Maahan perustettiin sokeritehtaita sekä vanilja- ja kahviviljelmiä.
Ranskan uhkaa heikentääkseen Rainilaiarivony solmi vuonna 1865 kauppasopimuksen Britannian ja vuonna 1867 Yhdysvaltojen kanssa.
Anglikaanisuus julistettiin valtionuskonnoksi vuonna 1869.
Ranska solmi Madagaskarin kanssa rauhan- ja kauppasopimuksen vuonna 1868.
Ranskan siirtomaavallan laajentuminen keskeytti Madagaskarin itsenäisen kehityksen. Ranska aloitti vuonna 1883 sodan, mutta kärsi syyskuussa 1885 tappion Toamasinan luona.
Vuonna 1885 Madagaskar luovutettiin Ranskan protektoraatiksi, ja kymmenen vuotta myöhemmin Ranska otti maassa vallan armeijansa turvin ja lakkautti merina-heimon monarkian.
Vuonna 1890 solmitussa sopimuksessa Ranska tunnusti Sansibariin kohdistuvat Britannian vaatimukset, ja Britannia luopui samalla oikeuksistaan Madagaskariin. Ranska aloitti joulukuussa 1894 maata vastaan uuden sodan, valtasi sen tärkeimmät satamat ja syyskuussa 1895 pääkaupungin Antananarivon.
Kesäkuussa 1896 Ranskan parlamentti julisti Madagaskarin ja sen lähisaaret Ranskan siirtomaaksi.
Vuodesta 1897 lähtien Madagaskaria hallitsi ranskalainen kenraalikuvernööri, jolla oli lähes rajaton valta. Talonpojat pakotettiin viljelemään vientikasveja heiltä vallatuilla plantaaseilla. Markkinatalouden kehitys synnytti paikallisen porvariston ja työväenluokan.
Toukokuussa 1929 Antananarivossa pidetty mielenosoitus vaati maalle itsenäisyyttä. Vuonna 1936 perustettiin maan ensimmäiset ammattiliitot, jotka kiellettiin vuonna 1940.
Ranskan antauduttua kesäkuussa 1940 natsi-Saksa harkitsi jättimäisen juutalaisgheton perustamista Madagaskarin saarelle. Suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin muun muassa kuljetusteknisten ongelmien takia.
Vuonna 1946 Madagaskarista tuli Ranskan merentakainen alue.
Ranskalaisten harjoittama terrori herätti vuosina 1947–1948 aseellisen kapinan, jonka tukahduttamisessa sai surmansa yli 90 000 ihmistä. Maahan julistettiin poikkeustila, joka oli voimassa vuoteen 1956 saakka.
Lokakuussa 1958 Madagaskar julistettiin Ranskan yhteisöön kuuluvaksi autonomiseksi tasavallaksi.
Madagaskar julistettiin itsenäiseksi tasavallaksi (République Malagache) 26. kesäkuuta 1960.
1970-luvun alussa maassa syntyi vakavia taloudellisia ja poliittisia levottomuuksia.
Madagaskarin talouden syöksykierrettä ei saatu oikaistua ja etniset jännitteet nostivat päätään. Maassa tapahtui vallankaappausyritys 31. joulukuuta 1974.
Joulukuussa 1975 järjestetyssä kansanäänestyksessä hyväksyttiin uusi perustuslaki ja Ratsirakan valinta maan presidentiksi. Maan viralliseksi nimeksi tuli ”Madagaskarin demokraattinen tasavalta” (Repoblika Demokratika Malagasy).
1977 oli ensimmäiset mielenosoitukset, joissa osoitettiin mieltä talouskurjuutta vastaan.
Kansalaisten tyytymättömyys sai huippunsa 10. elokuuta 1991 järjestetyssä rauhanomaisessa mielenosoituksessa. Arviolta 400 000 aseetonta kansalaista marssi kohti presidentinpalatsia vaatien Ratsirakan ja hallituksen eroa ja aitoa monipuoluejärjestelmää. Presidentin turvallisuusjoukot avasivat väkijoukkoon tulen, ja satoja henkilöitä kuoli.
31. lokakuuta 1991 pidettiin kokous, jossa sovittiin demokraattisesta ja rauhanomaisesta vallansiirrosta. Kokous merkitsi käytännössä Madagaskarin demokraattisen tasavallan loppua.
Vuonna 1992 kansanäänestyksellä hyväksyttiin uusi perustuslaki, joka päätti 17-vuotisen yksipuoluevallan.
Vuoden 2009 alussa oppositio protestoi presidentin mediakontrollia vastaan. Asevoimat tukivat oppositiota, ja maaliskuussa 2009 vaaleilla valittu presidentti Marc Ravalomanana luovutti vallan sotilaille ja lähti maanpakoon Etelä-Afrikkaan. Sotavoimat puolestaan nimittivät uudeksi väliaikaiseksi presidentiksi oppositiojohtaja Rajoelinan. Eteläisen Afrikan yhteistyöjärjestö SADC ja Afrikan unioni reagoivat tähän erottamalla Madagaskarin jäsenyydestään.
Syyskuussa 2011 kahdeksan puoluetta sopi demokratian palauttamiseen tähtäävistä järjestelyistä, ja marraskuussa astui virkaan niiden yhteinen hallitus. Vaaleja on lykätty useita kertoja.
Madagascarin historia uudelleen
Madagascar voisi olla nyt erittäin kehittynyt maa verrattuna nykyiseen ilman monia vallankaappausyrityksiä ja niistä aiheutuneita kapinoita, mutta ei kuitenkaan yhtä kehittynyt kuin esimerkiksi Suomi. Madagascarissa on paljon erityislaatuisia luonnonvaroja, joista olisi voinut kehittää vaikka mitä. Uniikit eläin- ja kasvilajit voisivat vetää turisteja paljon, mutta nykyään Madagascarissa on politiikka ja talous niin epävakaata, ettei sinne mene hirveästi turisteja. Sairaudet ja niiden hoito ei ole kovin hyvää muuta kuin suurimmissa kaupungeissa, ja suositeltavaa olisi mennä varsinaiselle Afrikan mantereelle hoitoon. Terveydenhuolto olisi voinut kehittyä hyvin ilman konflikteja. Madagascar on myös saarena eristäytynyt muusta maailmasta, joten tieto ei välttämättä ole kulkenut sinne hyvin. Kukaan ei tiedä, mitä Madagascarista olisi voinut tulla.
Lähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti